Tulen ja jään tähdet vuonna 2005: Tanssi Orionille
| 'Tanssi Orionille' oli taiteelliseksi johtajaksemme saapuneen hollantilaisen keraamikko Hans van Bentemin ideoima tapahtuma. Illan pimentyessä paikalliset C-juniorijääkiekkoilijat valtasivat ensin näyttämön liehuvine lippuineen. Lappeenrantalaisen Ice Illusions -muodostelmaluisteluryhmän nuoret tytöt ajoivat pian jääkiekkoilijat pois tieltään ja esittivät oman luistelunäytöksen, johon kuului myös soihtuja. | ![]() |
Vaikka oli lähes pimeää, musiikki, liike ja luistinten sihahdukset loivat voimakkaan tunnelman.

Luistelijoiden poistuttua näyttämö alkoi elää. Tulitikkupuut syttyivät. Sydän, torni ja kallo olivat yhä odottavalla kannalla.

Ilotulituksen jälkeen sydän alkoi sykkiä, kallo loistaa ja tornikin tulistui.

Videokooste esityksestä: katso